Joskus muutama vuosi sitten mietin että miten sitä selviäisikään jos pieniä vaippasankareita olisi useampi kappale samalla kertaa. Samoihin aikoihin odotin poikaamme, ja kiitollisena ajattelin että onneksi esikoinen on jo kahdeksan vuotias ettei tilanne olisi niin katastrofaalinen kun vauva syntyy.
No, olin aina haaveillut kolmesta lapsesta ja kun ikää oli jo neljäkymmentä niin eipä ollut enää aikaa kovin tuhlattavissa jos haluaisi haaveen toteen.
Niinpä olen nyt kolmen lapsen äiti, vanhin tyttäreni on yhdeksän vuotias, poika puolitoista ja nuorin tytär seitsemän viikkoa. Jos joku väittää että kolme lasta menee siinä missä kaksikin, niin ainakin meillä se on todistettu vääräksi. Mutta perheemme on tällä viiden hengen kokoonpanolla täydellinen!
Tervetuloa seuraamaan blogiani, jossa kirjoitan erityisesti painavia sanoja hyvinvoinnista ja armollisuudesta itseä kohtaan. Pariin kertaan itseni loppuunpolttaneena on pikkuhiljaa alkanut oppia mikä kannattaa ja mikä ei.
Vuodesta 2011 olen kirjoittanut enemmän ja vähemmän liikunta-aiheisia blogikirjoituksia. Nyt kuitenkin, parin viime vuoden aikana on tullut tunne että se osa ihmisiä, joille haluan oikeasti kirjoittaa ja viestiä ajatuksia ei ole vain siellä lenkkipoluilla ja kuntosaleilla, vaan nämä ihmiset ovat siellä kotinurkissa halkomassa hiuksiaan, vaihtamassa kakkavaippoja, kuuntelemassa ainaista pesukoneen linkousta, valvomassa öitä, selviämässä arjesta univelkaisina, pyyhkien kyyneleitä salaa ettei kukaan vaan näe että olisi väsynyt. Nämä ihmiset ovat pienten lasten ja vähän isompienkin lasten vanhempia, ruuhkavuosien tuiverruksessa eläviä arjen sankareita, jotka ehkä kaipaisivat edes hitusen ahaa-elämyksiä helpottamaan arkea.
Ja kuten moni tietää, vertaistuki on paras tuki, eli minäkin olen yksi näistä ihmisistä ja tästä syystä Arjen aarrekartta-blogi aloittaakin tarinansa.
Ei ole hyvinvointia ilman jaksamista. Eli ajatuksia ja asiaa perhearjesta, liikunnasta, ravinnosta, levon tärkeydestä, rakkaudesta, kiitollisuudesta ja elämästä yleensä.
-Heidi-
